Karelia
Karelia-parketti edustaa aitojen puulattioiden aatelia. Suomessa perustetun tuotemerkin erikoisuus ovat luonnollisen kauniit parketit, joita myydään lukuisissa tyylikkäissä värisävyissä, lakattuina tai öljyttyinä. Kätevän lukkopontin ansiosta Karelia-parketin asennus onnistuu helposti ja ilman liimaa. Luo nyt persoonallinen koti ja tilaa ensiluokkaisesta puusta valmistettu parketti suoraan Netraudasta!
Karelia-parketti tuo luonnollista tuntumaa sisustukseen
Parketin tuotanto Karelia-tuotemerkillä aloitettiin Suomessa vuonna 1992. Vuosikymmenten saatossa tuotanto levisi myös ulkomaille, ja 2012 Karelia siirtyi osaksi ruotsalaista Kährs Group -konsernia. Suomesta ponnistaneen tuotemerkin kansainvälinen menestys ei tule yllätyksenä, sillä poikkeuksellisen kattavan valikoiman ja suuren väriskaalan lisäksi Karelia-parketin etuihin kuuluvat helppo asennus, pitkäikäisyys ja ekologisuus. Karelia-merkin parketti valmistetaan kolmesta aidosta puukerroksesta. Lattian tukevuutta lisää ristiinliimattu rakenne, jonka ansiosta parketti on erityisen kestävä. Todella monipuoliset pintakäsittelymahdollisuudet tuovat aivan uusia ulottuvuuksia sisustamiseen. Käsittelemällä parkettia esimerkiksi lakalla, öljyllä tai mahdollisilla lisäväreillä kodista voidaan tehdä persoonallinen ja juuri omiin tarpeisiin sopiva. Kun kaikkeen tähän lisätään ympäristöä säästävä valmistusprosessi, syntyy kaikin puolin kannattava paketti!
Tilaa käytännöllinen ja tyylikäs parketti parhaaseen hintaan Netraudasta
Karelia-malliston suuri vahvuus piilee luonnollisuudessa. Käytettyjä puulajeja ovat mm. koivu, pyökki ja tammi. Vaihtelua tuovat myös vaalea saarni ja tummanpuhuvat pähkinä ja merbau. Puulajin ja pintakäsittelyn lisäksi parketin ilmeeseen vaikuttaa sen sauvaisuus. Parketin sauvaisuus viittaa siihen, kuinka monta rinnakkaista puusälettä yhdessä parkettilaudassa on. Karelia ei ole pelkästään optisesti huipputuote: edistyksellinen lukkoponttimenetelmä tekee parketin asennuksesta helppoa ja vaivatonta. Karelian kehittämä Profiloc 5G -lukkopontti liittää parkettilaudat tiiviisti toisiinsa, eikä urakkaan tarvita välttämättä liimaa tai erikoistyökaluja. Halutessa parketti on mahdollista asentaa joko uivaksi tai se voidaan liimata myös kiinni alustaan. Innovatiivisen menetelmän edut ovat selkeät: Profiloc 5G -lukkopontti mahdollistaa suurempienkin huonealojen lattia-asennuksen, ilman että lattiaan jää rumia liikuntasaumoja. Selaile nyt valikoimaa ja klikkaa suosikkisi ostoskoriin!