Tilanjakaja/liukuovi Mirror Line, neljällä ovella, musta, korkea malli, mittatilaus
Lisätietoa tuotteesta
Korkean mallinen, neljäovinen Mirror Linen tilanjakaja sopii moderniin ja skandinaaviseen kotiin. Lasiseinän avulla voit rajata tilaa eri käyttötarkoituksiin niin, että tila säilyy edelleen avarana ja valoisana. Lasiseinälle onkin lukemattomia käyttökohteita! Erityisen suosittuja ne ovat esimerkiksi etätyöpisteen rakentamisessa kotiin. Tämän lisäksi ne sopivat esimerkiksi alkoveihin ja vaatehuoneisiin erinomaisesti.
Useamman liukuoven lasiseinäkokonaisuuksissa halutuista ovista voidaan tehdä helposti kiinteitä stoppareiden avulla. Tällöin tilanjako-ovi ei pääse liikkumaan kiskoilla. Jos kiinteä lasiovi halutaan aukon keskelle, tarvitaan oveen kaksi kappaletta stoppareita. Kiinteiden ovien rakenne on yhteneväinen liukuvien kanssa. Usein esimerkiksi neljän liukuoven ratkaisussa kaksi reunimmaista halutaan kiinteiksi ja kaksi keskimmäistä ovea asennetaan aukeamaan kohti reunoja. Liukumekanismiin asennettavien soft close -hidastimien avulla lasiovet sulkeutuvat pehmeästi, jolloin esimerkiksi pienet sormet eivät jää kipeästi oven väliin, mikäli se sattuu liukumaan kiinni hieman kovempaa.
Lasiset liukuovet valmistetaan laminoidusta kirkkaasta turvalasista, joka on turvallinen valinta myös lapsiperheisiin. Lasiseinän asennuksessa kattoon asennetaan yläkisko ja lattiaan alakisko. Lasiseinät ovat alakantoisia ja ne rullaavat kevyesti alakiskon päällä. Huomaamaton alakisko kiinnitetään lattiaan teipillä. Kattokisko kiinnitetään ruuveilla.
Mirror Linen lasiseinät ja tilanjakajat tehdään aina mittatilauksena juuri sinun tarpeisiisi sopiviksi. Lähtökohtaisesti tuotteet toimitetaan aina tuplakiskolla. Kolmannen kiskon avulla myös kolmannen oven saa auki. Jos tarvitset triplakiskon, ota yhteyttä asiakaspalveluun / myyntiin. Mirror Line on kotimainen perheyritys, jonka tuotteet valmistetaan Karijoella Etelä-Pohjanmaalla.
Voit valita lasiseinän ovielementit joko liukuviksi tai kiinteiksi. Liukuviin oviin voit halutessasi valita sulkeutumista pehmentävät hidastimet. Kiinteisiin oviin tarvitaan sen sijaan stopparit. Tee valinnat jokaiselle ovelle erikseen – ovesta 1 alkaen vasemmalta oikealle.
Ole yhteydessä myyntipalveluumme, mikäli haluat ovet muille mitoille tai haluat apua tilauksen tekemiseen.
Mittatilaustuote: Asiakkaan omien mittojen mukaan räätälöidyllä tuotteella ei ole vaihto- eikä palautusoikeutta.
Tuotetiedot:
- Tuotemerkki: Mirror Line
- Sertifikaatit ja hyväksynnät: Avainlippu
- Valmistusmaa: Suomi
Tuotteen mitat:
- Ovilevyn paksuus (mm): 81
Tuotteen ominaisuudet:
- Väri: Musta
- Materiaali: Lasi
- Soveltuu kosteisiin tiloihin: Kyllä
- Ovilevyn rakenne: Laminoitu turvalasi alumiinikehyksillä
- Oven kätisyys: Valittavissa
- Oven kehys: Classic Mini
- Oven kehyksen materiaali: Alumiini
- Oven kehyksen leveys (mm): 28
- Jakolistan leveys (mm): 22
- Yläkiskon korkeus (mm): 40
- Yläkiskon syvyys (mm): 81
- Alakiskon syvyys (mm): 65
- Alakiskon korkeus (mm): 5
- Kiskot ja pyörästöt sisältyvät toimitukseen
- Pyörästöjen takuu: 30 vuotta
Arvostelut
- Uusimmat
- Hyödyllisin
- Arvosana korkeimmasta alhaisimpaan
- Arvosana alhaisimmasta korkeimpaan
-
Laadukas tuote mittojesi mukaan★★★★★★★★★★Suosittelen tuotettaTilaaminen mittojen mukaan oli helppoa ja MirrorLine oli vielä tilauksen jälkeen yhteydessä varmistaakseen suunniteltuun toteutukseen tarvittavat osat. Asennus on yksinkertaista mukana tulevien ohjeiden ja videon avulla. Tuote on laadukkaasti valmistettu ja tarkasti mitattu. Tila sai erinomaisen tyylikkään ulkonäön ja ovet/seinä rajaavat nyt viihtyisän kotityötilan asuntoon. Myös ovien poistaminen on helppoa, jos tarve tulee. Olen erittäin tyytyväinen tilausprosessiin, asennukseen ja tuotteen toimintaan sekä ulkonäköön. Äänieritys jää tällaisissä kevytrakenteisissa ovissa heikoksi, joten verhot on syytä laittaa ovien seuraksi, jos ääntä täytyy vaimentaa.Oliko arvostelu hyödyllinen?En suosittele yritystä · 17.6.2024Aiempi kommentti ovesta oli tarkoitettu valkoiselle liukuovelke.Oliko arvostelu hyödyllinen?
Lisätietoja osoitteessa http://www.bazaarvoice.com/fi/trustmark/
Kysymykset
Yhteensä 8 kysymystä- Uusimmat kysymykset
- Uusimmat vastaukset
- Eniten vastauksia
- Avoimet kysymykset
- Hyödyllisimmät vastaukset
-
Millaisilla ominaisuuksilla tilaan, kun haluan kiinteää seinää oikealle puolelle, sekä ainoastaan yhden oven joka liukuu/aukeaa oikealle, ilmeisesti stopparit tarvii siinä tapauksessa sekä oikealle että vasemmalle?. Huoneen leveys 3.90m ja korkeus 2.48m.
-
Mirror Line tuotetuki · 15.2.2024Oliko vastaus hyödyllinen?Moi! Kun kolme ovielementtiä on samalla kiskolla kiinteänä, riittää yleensä yksi stoppari, joka tässä tapauksessa tulisi vasemmalle. Oikealla on todennäköisesti seinään niin, ettei ovielementti kuitenkaan pääsisi liikkumaan. Eli yksi stoppari riittää tavallisimmassa tapauksessa :)
-
-
Miten iso ovi-aukko on suurimmillaan mahdollista saada 3210 cm leveään tilaan esim. neljällä ovella?
-
Mirror Line tuotetuki · 1.11.2023Oliko vastaus hyödyllinen?Hei! Jos tilan leveys on tuo 3210 mm niin kahdella kiskolla ja neljällä ovella aukko on n. 1600 mm :) Jos aukko halutaan isommaksi, niin yksi vaihtoehto on tehdä tuo kolmella ovella ja triplakiskolla, jolloin avattua saa 2/3 aukosta (leveys tällöin n. 2100 mm). Verkkokaupasta saatavilla on ratkaisuja kahdella kiskolla, joten tarjousta ja tilausta varten kannattaa olla yhteyksissä asiakaspalvelu@netrauta.fi
-
-
Onko näissä jonkinlaisia tiivisteitä kiinnissä ollessaan? Tai miten näissä toimii äänieristys jos näistä rakentaa makuuhuoneeseen ainoan kulun olohuoneen yhteyteen.
-
Mirror Line tuotetuki · 29.5.2023Oliko vastaus hyödyllinen?Moi! Lasiseinät valmistetaan 6 mm laminoidusta lasista. Materiaali vaimentaa ääntä, muttei varsinaisesti eristä - varsinkin kun liukuovien väliin jää hieman rakoa. Meidän valikoimasta ei ikävä kyllä löydy tiivistettä, mutta osa on ratkaissut asian niin, että ovat asentaneet lasiseinän taakse verhokiskon ja laittaneet ääntävaimentavat verhot.
-
-
Hei, Voiko ovia saada lukittavina?
-
Mirror Line tuotetuki · 21.11.2022Oliko vastaus hyödyllinen?Moi! Valitettavasti näihin lasiseiniin ei ole lukitusta saatavilla meidän valikoimastamme.
-
-
Tarviiko monta hidastinta tilata 4kpl liukuovi/lasiseen
-
Mirror Line tuotetuki · 27.9.2022Oliko vastaus hyödyllinen?Hei! Nelioviseen kokonaisuuteen saa max. 4 hidastinta. Jos keskellä on kaksi liikkuvaa ovea, voi niihin laittaa molemmin puolin hidastimet tai jos kaikkien ovien haluaa liikkuvan, niin jokaiseen oveen voi laittaa yyhden hidastimen - kahteen vasemman puoleiseen vasemmalle ja kahteen oikean puoleiseen oikealle.
-
-
Eristääkö tilanjakaja yhtään ääntä?
-
Mirror Line tuotetuki · 26.1.2022Oliko vastaus hyödyllinen?Moikka! Liukuovet tehdään laminoidusta 6 mm lasista, joten liukuovi vaimentaa hieman ääntä. Täysin eristävä se ei kuitenkaan ole, sillä liukuovissa toimivuuden vuoksi on vähän rakoa. Tavallinen väliovi eristää ääntä noin 45 desibeliä, kun taas tällainen liukuovi n. 32 desibeliä.
-
-
Sopiiko tämä saunan ja kylpyhuoneen väliseksi seinäksi?
-
Mirror Line tuotetuki · 10.1.2022Oliko vastaus hyödyllinen?Moikka! Emme suosittele näitä kylpyhuonekäyttöön, sillä lasiseiniämme ei ole suunniteltu kosteisiin tiloihin. Periaatteessa materiaalit kestävät kosteutta, mutta esim. pyörästöjen ja hidastimien kestävyyttä emme osaa arvioida, kun emme ole näitä kylpyhuoneisiin oikeastaan myyneet.
-
-
Hei, Kysyisin tästä tuotteesta kahta asiaa: - onko kaikille neljälle ovelle omat kiskot? - kuinka monta ruutua tuotteessa on pystysuunnassa, jos korkeus on 250cm? - onko lattialistat tapana poistaa tilanjakajan ja seinän välistä? Yt, Mikko
-
Hiihtäjä112 · 3.1.2022Oliko vastaus hyödyllinen?Oma systeemini on kaksi kiinteää ovea toisella laidalla ja kaksi liukuvaa ovea, eli paketin saa siis 50% auki niin että toinen puoli on aina kiinteä. Tällöin lattiassa on yksi kaksiurainen kisko. Mitat on seinästä seinään ja lattialistat pitää poistaa, jotta ovet menevät tiiviisti seinään kiinni.
-
Mirror Line tuotetuki · 3.1.2022Oliko vastaus hyödyllinen?Hei! Verkkokauppatuotteissa on tuplakisko, jolloin yhdellä kiskolla on kaksi ovea. Mikäli halutaan enemmän kiskoja, voi pyytää tarjousta asiakaspalvelun kautta. Tässä korkeassa mallissa on 5 ruutua pystysuunnassa. Lattialistaan kannattaa tehdä kiskonlevyinen lovi, jottei lasiseinän ja seinän väliin jää rakoa.
-