Keinumoduuli Hy-Land, sis. keinut
Lisätietoa tuotteesta
Keinumoduuli Hy-Land on Hy-Land-leikkikeskusten P- ja Q -mallisarjoihin tarkoitettu lisäosa, jolla saat leikkitorniin lisättyä kaksi keinua. Keinumoduulissa on omat jalat vain toisessa päädyssä ja se kiinnitetään toisesta päästä jo olemassa olevaan rakenteeseen, esimerkiksi Hy-Land -leikkitorniin. Keinumoduuli on oivallinen keino laajentaa jo hankitun perusmallisen leikkitornin toiminnallisuutta ja se tarjoaakin lapsille entistä enemmän puuhailtavaa leikkikeskuksen parissa. Sopii Hy-Land -malleihin P3-P8 ja Q2 sekä Q4. Toimitus sisältää myös keinut.
Keinumoduuli toimitetaan itse koottavana rakennussarjana, jonka ohjeellinen kokoamisaika kahdelta henkilöltä on kaksi tuntia. Pakkauksessa on mukana maa-ankkurit kovalle alustalle. Jos tuote kiinnitetään pehmeälle alustalle, tarvitaan lisävarusteena saatavia, siihen tarkoitettuja maa-ankkureita 1 pakkaus (yhteensä 2 ankkuria) ja noin 260 litraa betonia. Hy-Land -keinumoduuli ei vaadi juurikaan huoltoa, mutta sen turvallisuus on tarkastettava säännöllisesti. Pakkauksessa on mukana lokikirja tarkastusten merkitsemiseksi muistiin.
Hy-Land -leikkipaikat on suunniteltu huolellisesti parhaan mahdollisen turvallisuuden takaamiseksi. Kaikki Hy-Land -leikkipaikkatuotteet ovat saaneet saksalaiselta TÜV Rheinland -tarkastuslaitokselta eurooppalaisen EN 1176 -standardin mukaisen tyyppihyväksynnän. Määräaikaistarkastusten ja -huollon hallinnoimiseksi kaikista tapahtumista on pidettävä kirjaa. Leikkipaikat on pystytettävä iskuja vaimentavalle pohjalle eurooppalaisen EN 1176 -standardin mukaisesti. Yksi vaihtoehto alustaksi on lisävarusteena saatavat kumilevyt.
Tuotetiedot:
- Tuotemerkki: Hy-Land
- Takuuaika: 24 kk
- GTIN-koodi: 5705858035048
Tuotteen mitat:
- Korkeus (cm): 250
- Leveys (cm): 450
- Syvyys (cm): 210
Tuotteen ominaisuudet:
- Valmistajan tuotenumero: 810-110
- Yläpalkin korkeus: 2500 mm
- Leikkitornikokonaisuuden vaatima turva-alue laajenee keinumoduulin suuntaan 4,5 m ja keinujen keinumissuunnassa turva-aluetta vaaditaan yhteensä 7,8 m
- Käyttäjiä kerrallaan enintään: 2 (lapsia, 3-12 vuotta)
- Pakkauksen sisältö:
- Puutavara (valmiiksi oikeaan mittaisia komponentteja, painekyllästetty mänty, tolpat 90x90mm, ruoteet 45x70mm, laudat 22x145 mm)
- Asennusohjeet
- Kiinnitystarvikkeet
- Pulttien muoviset suojapäät
- Vääntimen kärjet ja poranterät
- Tyyppikilpi
- Maa-ankkurit kovalle alustalle
- Lokikirja turvallisuustarkastuksia varten
- Kaksi keinua
- Keinujen ketjut ja kiinnikkeet
Pakkauksen mitat ja paino:
- Rahtipaino (kg): 100,00